TPS SALIBANDY HISTORIAA: Kausi 1997-1998

 

ENSIMMÄINEN OMA TOIMISTO

TPS sai kesällä 1997, kahden vuoden toiminnan jälkeen, ensimmäisen virallisen toimistonsa. Toimitila oli osoitteessa Kauppiaskatu 9 b. Toimisto oli Arsenal-pankilta vuokrattu tila, jossa oli aiemmin ollut hammaslääkärin vastaanotto. Seuran posti oli siihen asti tullut ties minne, lähinnä kuitenkin Tomi Aaltosen kotiin.

TPS:n toimisto oli melko koominen paikka. Neliöitä oli reilusti alle 20. Aluksi toimistossa ei ollut edes puhelinta eikä minkäänlaista päivystystä. Joku seurasta kävi noukkimassa postit silloin tällöin. Myöhemmin hallituksen jäsenten kesken jaettiin toimiston päivystysvuoroja. Ensimmäinen henkilö, joka toimistossa virallisesti työskenteli oli toiminnanjohtaja Timo Tuominen vuonna 1998.

TAUSTAT PAREMMASSA KUNNOSSA

Miesten edustusjoukkue jatkoi Toni Lahtelan komennossa. Sarjataso oli taas tuttu 1.divisioona. Joukkueen tausta-asioiden hoitaminen sujui entistä paremmin, kun Hannu Lehtonen ja Juho Lundén tulivat joukkueen manageriksi ja joukkueenjohtajaksi.

Joukkueen runko säilyi lähes samana kuin millä nousu 2.divisioonasta oli hoidettu. Uusia lupaavia nuoria turkulaisia pelaajia olivat muun muassa Aki Koskinen ja Otto Huttunen.

m1_1997-1998.jpg

ENNENKIN OSATTIIN HARJOITELLA

Peli oli tietysti erilaista kuin nykyään, mutta harjoitusmäärät eivät juuri ole kasvaneet. Kesäharjoitukset alkoivat viikolla 32 ja jatkuivat kaksi viikkoa kahden viikkoharjoituksen tahdilla. Siitä eteenpäin joukkue treenasi neljästi viikossa. Harjoittelun taso on vajaassa kymmenessä vuodessa noussut ja tempo kasvanut rajusti. Pelaajat ovat nykyään lähtökohtaisesti parempia salibandypelaajia kuin ennen.

TPS KÄVI YKKÖSENÄKIN

TPS pärjäsi paluukaudellaan kohtalaisesti. TPS kävi alkukaudesta jo etelälohkon sarjakärjessäkin. Vielä vuoden 1998 puolelle asti se taisteli tosissaan jatkopaikoista ja edelleen myös lohkovoitosta.

Pisteitä kertyi lopulta, kuten monta kertaa myöhemminkin, yksi per ottelu -tahdilla. Sijoitus oli kymmenen joukkueen sarjassa viides.

 

SIRKIÄ VASTUSTAJAN PAIDASSA

Kauden aikana pelattiin miehissä myös paikallispelejä. TPS:n seurana samassa lohkossa oli opiskelijaporukka ASK, joka TPS:n lailla oli noussut kaudeksi 1997-98 1.divisioonaan. ASK oli mielenkiintoinen porukka siksikin, että TPS Salibandyn ensimmäinen puheenjohtaja Toni Sirkiä oli siirtynyt sen riveihin. Paikallisväännöissä oli SalibandyCenterin lehtereillä runsaasti yleisöä. TPS korjasi molemmista otteluista selvät 3-1 ja 6-1 -voitot.

 

  koskinen_aki.jpg

Tiesitkö, että...

...TPS:n alkuvuosien voimahahmoihin kuulunut ja etenkin juniorivalmentajana kannuksensa luonut Janne Aho on ollut edesauttamassa Intian salibandyn kehitystä. Intian Salibandyliitto on osoittanut suuret kiitoksensa myös koko TPS Salibandy -seuralle.

...Nuorten maajoukkue sai uutta turkulaisväriä, kun Tomi Hyvönen, Kimmo Karhemo ja Aki Koskinen (kuvassa) pääsivät näyttämään taitojaan maajoukkueen karsintaleirille.

 

Muuta: Miesten edustus tilastot 1997-1998