Pelatut ottelut

11.4.2010 10:48
Merikoski SBT VALKOINEN - SPT1 - 3 » 10.4.2010 19:10
SPT - Merikoski SBT SININEN2 - 8 »

Oulun turnaus 16.-17.1.2010

Share |
19.01.2010

Meidän turnauksemme oli oikeastaan 15.-18.1.2010, koska jouduimme lähtemään jo perjantaina. Lauantaina pelit alkoivat niin aikaisin, ettemme millään olisi ehtineet saman päivän lähdöllä. Vastaavasti paluumatkalle lähdimme vasta maanantaina. Olisimme olleet kotona vasta joskus aamuyöllä, jos olisimme suunnanneet Turkua kohti heti viimeisen pelin päätyttyä sunnuntaina. Puolivälissä pysähdyimme syömään Hirvaskankaalla mennen tullen. ABC-ravintola sijaitsi noin puolivälissä reittiä, noin neljän tunnin ajomatkan päässä sekä Oulusta että Turusta. Ajosää oli kohtuullinen.

Pelillisesti turnaus alkoi murskavoitolla Seinäjoen Sisu II:sta (9-3), mutta seuraavissa vastustajat olivat jo saaneet puolustuksensa niin vahvaksi, ettei edes meidän Maximimme mahtava rynnistys enää tuonut voittoja. Seuraavat neljä ottelua olivat kuitenkin tasaista taistelua. Kentän laidalla pelissä hengessä eläneet vanhemmat, avustajat ja kannustajat olivat jännityksestä aivan voipuneita. Pelien jälkeen nautitut illalliset ravintolassa palauttivat taas elinvoimat uusiin taistoihin. Seuraava turnaus meidän osaltamme on Helsingissä 10.-11.4.2010. Olavi Rikalainen, jojo

12.04.2010 Kauden viimeinen turnaus
19.01.2010 Oulun turnaus 16.-17.1.2010
30.11.2009 Kauden avaus Seinäjoki Areenassa
30.03.2009 Ilmajoki-hallissa kauden viimeinen turnaus
01.12.2008 Kauden avaus Oulussa
17.01.2008 Vantaa, Korso