Tepsittäret taipui jatkoajalla - PSS:lle toinen kiinnitys

Share |
26.03.2017

Naisten salibandyliigan puolivälierien toisessa ottelussa TPS joutui taipumaan vieraissa PSS:lle tiukan ottelun päätteeksi jatkoajalla. Porvoolaiset saivat näin toisen kiinnityksensä välieräpaikkaan lukemin 4-3. 

Ensimmäinen erä alkoi edellisen ottelun tavoin Tepsittärien maalilla kun Laura Rantanen (1+0) viimeisteli Milla Nordlundin (0+1) syötöstä. Vastustajan tasoitettua ja nokitettua yhdellä, pelikentille palannut Juulia Peura (1+0) vei pelin taas tasoihin Ida-Sofia Vesalan (0+1) syötöstä.

Toisessa erässä vastustaja siirtyi jälleen johtoon, mutta kolmannen erän lopulla ex-porvoolainen koira puri, kun vahvasti turkulaistunut Iina Siirilä (1+0) tasoitti vanhaa seuraansa vastaan ylivoimakuvion päätteeksi. Tasoituksen tarjoili Jenna Saario (0+1).

Jatkoaika ei valitettavasti kerinnyt kunnolla edes alkaa kun PSS sai puolivahingossa sen yhden tarvittavan maalipaikan, eikä Ella Sundströn epäröinyt sitä käyttää ja naulata ottelua siihen. Maali syntyi vain 30 sekuntia jatkoajan alkamisesta.

Tepsittäret toivottavat isot tsempit Emmi Pahikkalalle, joka otti pientä osumaa kulmaväännön päätteeksi ja joutui sairaalavisiitille.

Joukkue on kirvelevästä tappiosta huolimatta hyvällä fiiliskellä, sillä parannusta edelliseen otteluun nähden tuli isoin harppauksin kaikilla osa-alueilla. Onneksi playoffottelut ovat ohi vasta kun jommalla kummalla joukkueella on kolme voittoa. 

Tepsittärien seuraava peli on kotihallissa Leaf areenalla keskiviikkona 29.3. klo 18.30.

07.06.2017Vuorela, Siirilä, Rantanen ja Saario mukaan naisten maajoukkueleirille!
01.06.2017 9:00Tepsittärillä vahva edustus tyttömaajoukkueen kesäleirillä
02.04.2017Tepsittäret kesälomille - Porvoo kairasi ratkaisevan voiton
01.04.2017Tepsittäret toivat ratkaisun kotikentälle - pisteryöstö Porvoosta
29.03.2017Tepsittäret voittoon ja puolivälieräsarja neljänteen otteluun!
26.03.2017Tepsittäret taipui jatkoajalla - PSS:lle toinen kiinnitys
25.03.2017PSS vei pisteet naisten ensimmäisestä playoffs-ottelusta
22.02.2017Tepsittäret emännöivät Steelersia Jyväskylän ryöstökeikan jälkeen
19.02.2017Tepsittäret haki täydet pisteet Jyväskylän tuplaviikonlopusta
21.01.2017Se on siinä - TPS on Suomen Cupin mestari

Siirry arkistoon »