Mitä meille kuuluu?

Toukokuu 2017 
D-tyttöjen ja samalla tämän joukkueen yhteinen taival päätettiin pitkään odotettuun Helsinki Junior Challenge -turnaukseen. Motivoitunut, kehittynyt ja itseluottamusta uhkuva joukkue lähti Helsinkiin, toiveena saada kansainvälisiä pelejä.
Ensimmäisessä pelissä vastassa VSS. He tulivat innokkaana peliin, mutta tasoero tuli nopeasti esille. Peli pyöri lähes koko ajan vastustajan päädyssä, meidän maalivahdille 1 torjunta. Lopputulos joukkueemme hyväksi 12-0. Toiseen peliin vastaan asettui Esport Oilers. Se oli jo tasaisempaa peliä, mutta mustavalkoisten laadukas viimeistely maalipaikoista tuotti 8-1 voiton.
Illan viimeisessä pelissä pelattiin lohkovoitosta ruotsalaisen TÄBY FC F04 Black-joukkueen kanssa. Meidän tytöt nauttivat, kun pääsivät pelaamaan normaalia fyysisempää peliä. Ottelu eteni toisen erän puoliväliin tasaisena 0-0 tilanteessa. Sitten ruotsalaisten maalihanat aukesivat ja lopputuloksena 0-4 tappio.

Lauantain tuloksilla saavutimme parhaana lohkokakkosena paikan mitalipeleihin ainoana suomalaisena joukkueena ja välierään vastaan asettui sama TÄBY. He tekivät ensimmäisellä laukauksella maalin jonka jälkeen peli aaltoili tasaisena. Vaikka pari ruotsalaista saatiinkin kaadettua katolleen, niin kuitenkin TÄBY sai vielä tehtyä pari maalia ja meitä odotti pronssiottelu. Pronssiotteluun vastustajaksi tuli hieman oudompi joukkue, venäläinen Flora. Heillä oli yksi taitava tyttö, joka voitti myös turnauksen pistepörssin. Tämä kuntoihme ei käynyt kertaakaan vaihdossa ja ratkaisi heille pronssimitalit tuloksella 0-5.

Vaikkei mitalia tällä kertaa saatukaan, pääsi joukkueemme pelaamaan ensimmäisiä kansainvälisiä ja ehkä historiansa kovimpia pelejä. Tytöt saivat myös nähdä, että kansainvälinen taso ei ole kovin kaukana.

Seuraavalla kaudella joukkueessa puhaltaa uudet tuulet, kun osa siirtyy SM-sarjaan pyrkivään joukkueeseen, osa B-tyttöihin ja osa lopettaa. Valmennus kiittää kaikkia näistä vuosista!
*OLETTE TYTÖT TIMANTTEJA*

Joulukuu 2016

Edelliskausi jätti joukkueeseen kovan taistelutahdon ja voitonnälän. Vaikka taidollisesti joukkue kehittyi, ei ottelutuloksellinen toteutuma ollut sitä, mitä joukkue kaipasi ja odotti. Lähtökohdat olivat siis erinomaiset, kun lähdettiin valmistautumaan kauteen 2016-2017. Tytöillä (ja toki valmentajilla) oli jäänyt todella paljon hampaankoloon. Valmentajien tärkein tehtävä oli nyt luoda uskoa ja taisteluasennetta joukkueeseen ennen kuin pelit taas alkoivat. Muutama muutos tuli joukkueeseen ja uusiakin pelureita saimme lajin pariin.

Treeneihin otettiin taas suurempi vaihde, eikä kesälläkään paljoa levätty. Alettiin keskittymään siihen, mitä joukkueurheilu tarkoittaa, mitä sitoutuneisuus tarkoittaa ja ennen kaikkea, mitä pelirohkeus tarkoittaa. Syksyn treeneissä korostettiin viisikkopelaamista, pelaajavartiointia ja käsiteltiin termiä "pelisilmä". Talvea kohden henkilökohtaisten taitojen kehittäminen ja rohkeus tehdä itse ratkaisuja olivat avainasemassa. Valmentajat ovatkin toistaneet sanoja "uskalla yrittää, kokeile, usko ja luota itseesi, älä pelkää epäonnistumista". Treeneissä on kuultu välillä hassujakin sanoja, kun ohjeet ovat olleet "älä syötä, vaan pidä pallo itselläsi" & "mene yksin läpi ja tee maali". Tämä on johtanut siihen, että moni pelaaja on ottanut jättiharppauksen pallovarmuuden ja 1vs1-tilanteiden kanssa. Valmentajat ovat olleet välillä melko ällistyneitä siitä, miten tytöt hämmästyttävät taidoillaan, rohkeudellaan ja innollaan.

Kehitys näkyy tällä kaudella myös ottelutuloksissa. Joukkue (ehkä jopa yli kaikkien ulkopuolisten odotusten) voitti alkusarjan 9 pelistä 5. Tarkoittaen sitä, että tasonmittauksen (alkusarjan) jälkeen joukkue selviytyi viiden parhaan joukkoon ja pelaa loput kaudesta ylemmässä jatkosarjassa. Kunnianhimoinen tavoite tälle kaudelle (ylempään jatkosarjaan pääsy) on siis jo saavutettu. Mutta nälkä kasvaa syödessä…

Ylempi jatkosarja tulee olemaan tiukkaa vääntöä, nimittäin vastustajajoukkueet ovat erittäin taitavia. Mutta tämä joukkue on näyttänyt ennenkin miltä näyttää taisteleva TPS, joten täyttä häkää taistoja kohti!


TPS-menoa Naantalissa 3.4.2016

Huhtikuu 2016

Tämä kausi oli täynnä iloa, naurua, onnistumisia. Koettiin paljon onnellisia hetkiä. Luotettiin omaan tekemiseen ja uskottiin ja tiedettiin kaverin olevan vierellä.

Tämä kausi toi mukanaan myös epäonnistumisia, turhautumista. Joskus motivaatiota piti hakemalla hakea. Piti myöntää usein, että toiset ovat parempia.

Tämä kausi teki meistä Joukkueen. Jokainen yritti parhaansa ja kannusti kaveria. Jokaisella oli oma, tärkeä paikkansa joukkueessa. Jokainen otettiin huomioon. Luotettiin kavereihin, valmentajiin ja uskottiin omiin kykyihin. Joukkuehenki kasvoi. Meistä tuli ystäviä.

Tänä kautena harjoiteltiin enemmän kuin koskaan. Opittiin paljon ja haluttiin oppia vielä enemmän. Kuunneltiin valmentajien ohjeita ja toivottiin voittoja. Tehtiin maaleja, iloittiin onnistumisista ja pelattiin suurella sydämellä.

Tämä kausi antoi paljon. Saimme rohkeutta ja itseluottamusta. Tehtiin paljon asioita. Tehtiin paljon oikein. Epäilijät tekivät meistä vahvempia.

Tämä kausi sarjapelien osalta päättyi kopissa raikuvaan lauluun. Hunajata sulle. Hunajata mulle. Jokaisen hymy kertoi paljon. Voitto tuntuu hyvältä ja tätä tunnetta halutaan lisää ensi kaudella.

Tämä kausi oli ihmeellinen, erilainen. Vuosi, joka oli täynnä suuria tunteita. Tämä kausi sai meidät rakastumaan lajiin.

Hyvä minä, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

9.11.2015

Sarjataulukon karu tilasto (tehdyt maalit 5 & päästetyt 46 = -41) ei kerro totuutta siitä, miten joukkueemme on kehittynyt.

Kauden eka peli Salossa 10.10. SC Sticklinea vastaan päättyi 3-5, kaverin voittoon. Tuon pelin aikana meidän tytöt osoittivat pelirohkeutta, tahdonvoimaa ja ennen kaikkea peli-iloa. Tytöt näyttivät sen, että kunto ei lopu, vaikka yksi erä on tullutkin lisää sitten viime kauden. Tytöt pelasivat hienosti koko 45 minuuttia täysillä ja olivat pelin jälkeen erittäin iloisia, tappiosta huolimatta. Myös katsomosta tuli kiitosta, että olipa mukava seurata tasaista peliä. 

Toinen peli menikin sitten hieman eri tavoin, kun KaPa-65 tuli ja vei ottelun 17-2. Saattoi olla, että tyttömme olivat hieman väsähtäneet ekan täysillä pelatun pelin jälkeen. Kuitenkin pelien jälkeen hymy oli huulilla. Jännittävä ja kutkuttava odotus alkanutta kautta kohtaan.

TPS - SC Stickline 3-5 & KaPa-65 - TPS 17-2

Ennen ekoja pelejä kävimme vaparikuvioita läpi ja sen harjoittelun tulos näkyikin kentällä. Tytöillä oli vaparitilanteissa varmat otteet ja tiedettiin mitä tehdä. Ekojen pelien jälkeen, ennen toista turnauskierrosta, keskityimme treeneissä pallonhallintaan, haastamiseen ja oikein (=rikkeittä) pelaamiseen. 

Kalanti 7.11.2015

Toinen turnaus käytiin Kalannissa 7.11. Lähes jokaisen tytön perhe oli paikalla, kiitos tuestanne!! 

Pelit - noh, sieltä tuli turpiin, että heilahti, molemmista peleistä.

Ennen ekaa peliä valmentaja A-P lanseerasi tänään olevan Siivouspäivä! Eli teemaksi otimme oman maalinedustan siivoamisen. Jännityksellä lähdimme katsomaan, miten edellisviikkojen treeniopit näkyvät kentällä. No ei se meidän peli ihan rikkeetöntä peliä ollut, mutta eipä niitä tuomarit kylläkään viheltäneet pois. Sen sijaan jäähyjä annettiin, väärästä etäisyydestä, vaikka pelaaja selvästi oli pois päin menossakin. Noh, toivomme parempaa/neuvovampaa tuomaritoimintaa seuraaviin peleihin. 

Eivät ne pelit kyllä tuomareihin kaatuneet. Molemmat pelit keskeytettiin, liian suuren maalieron takia. Kaverin voittoon. Siivouspäivä toteutui huikean maalivahdin, Kiian, torjuntojen myötä. Valitettavasti muiden moppi ei yhtä tiuhaan viuhtonut. Ja itseasiassa kaverilla oli muutama loistava vetäjä, joille emme mahtaneet mitään. Ihan ei edellisten pelien periksiantamattomuus ja taistelutahto näkyneet tällä kertaa kentällä. Se, mikä on positiivista, niin tytöt taistelivat erittäin suuren paineen alla, tekivät ratkaisuja ja kannustivat toisiaan. 

SBS Masku - TPS 12-0 & TPS - SBS Wirmo 0- 12

Vaikkei ulkopuoliselle välttämättä joukkueen kehityskäyrä näy, niin valmentaja voi silti olla hyvillä mielin, sillä juuri näitä asioita olemme treeneissä kehittäneet. 

Pallonriisto - paineen alla pelaaminen&nopeat ratkaisut - positiivinen röyhkeys - peli-ilo. Toisin sanoen kehitystä on tullut, mutta meidän harmiksemme, myös kaverit muissa joukkueissa ovat kehittyneet. 

Eli malttia tytöt ja fanit, olemme oikealla tiellä!

-Sanna

20.9.2015

Syksy on jo pitkällä ja uuden kauden pelit alkavat 10.10. Joukkueemme on kevään, kesän ja alkusyksyn aikana harjoitellut erittäin ahkerasti ja treeneihin on löytynyt uusi vauhdikkaampi vaihde. Joukkue odottaa kaudelta onnistumisia ja kokemuksia ja ennen kaikkea paljon salibandya! Tällä kaudella joukkue on vahvasti mukana myös TPS Naisten joukkueen peleissä! 

Innokkaita pelureita - olit sitten aloittelija tai et - otetaan edelleen mukaan! Ryhmään on helppo päästä ja peliaikaa löytyy varmasti jokaiselle!


Ylärivi vasemmalta: Kiia, Netta, Sani, Valmentaja-Sanna, Riina, Jolina, Olivia T, Vilma. Alarivi vasemmalta: Nea V, Neea T, Inka, Peppi, Silja, Olivia S.

26.12.2014

Taitokoulutytöt jäivät vilkkaan syyskauden jälkeen ansaitulle joululomalle. Syyskaudella kertyi 9 peliä, joista sarjapelejä 8 ja yksi harkkapeli. Treenejä oli kolmesti viikossa, joista yhdessä keskityttiin henkilökohtaiseen tekniikkaan ja pallonhallintaan. Kehitys on ollut huikeaa ja tästä on hyvä jatkaa kevätkaudelle!

Innokkaita pelureita otetaan joukkueeseen mielellään lisää.

Peli alkamassa

Pallonhallintaharjoituksia


2.10.2014

Taitokoulutyttöjen syksy on potkaistu energisesti käyntiin. Joukkue koostuu tällä hetkellä 12 innokkaasta pelaajasta ja kahdesta valmentajasta. Iloiseen joukkoomme mahtuu vielä pelureita, tervetuloa!

Taitokoulutytöt osallistuvat kaudella 2014-2015 salibandyliiton alaiseen Länsirannikon E-tyttöjen aluesarjaan.

Harjoitukset käynnissä Leaf areenalla

Treenata voi vaikka ulkona!